Riikkanen:

Mentiinpäs sitten eilen työpäivän päätteeksi Tavastialle kattomaan Poisonblackia. Bändi on aivan mahtava, mutta jostain syystä en ihan päässyt jyvälle keikasta... Mun mielestä keikka kuulosti välillä aikamoiselta mössöltä. SOri vaan... Mutta olihan siellä silmänruokaa oikein lavan täydeltä! Bändisähän soittaa myös Lapinlahden oma poika... On jätkä löytänyt tienä aikamoisen bändin kosettimiin.

33 vuotis synttärit lähestyy ja sitä eilenkin huomasi, että vanhuushan se alkaa iskee. Mietti, että hohhoijaa... pääsisköhän sitä jo nukkumaan,että jaksaisi taas aamulla herätä töihin. Enpä ois ikinä uskonu, että näin päin. Aikoinaan vedettiin Kaisan kanssa joraten aina kun vaan mahdollista, vaikka yhteen aikaan meikäläinen meni jo puol kahdeksaksi duuniin. Ei paljon haitannu vaikka jäi unet tyyliin kolmeen tuntiin.

Ja sitten ikuinen murheenkryyni: kannettava tietokoneeni. Kone ei ole kun reilun vuoden ja käynyt huollossa about 3-4 kertaa. Tänäänkin hyvästelin koneeni,kun lähetti nouti sen taas huoltoon. On vaihdettu näyttöä, emolevyä jne. Viisaammat on myös osanneet kertoa, että nämä viimeisimmät viat johtuisivat Vistaohjelmistosta! Ja siihen ei kai sitten löydy keinoa, että kone ja ohjelma pelitäisivät yhdessä ja tyytyväisinä. Mie en mittään koneista ymmärrä, mutta har-mittaahan se aikalailla. Ei oo kone tosiaan kun reilun vuoden mulla ollu ja ryppyilee aIvan häpeilemättä.