Kaisa:
Eilen satoikin sitten lunta ihan kunnolla (ja sähköt katkesivat jälleen kerran vähäksi aikaa). Pääsimme kuitenkin käymään Oivan ja Aden kanssa luolalla. Ade älysi ruveta heti haukkumaan häkissä olevaa kettua. Kun asia oli tajuttu, niin sitten Ade Padesku laitettiin luolaan. Tyttönen alkoi miettiä, että pitääkö tästä ahtaasta putkesta tosiaan mennä läpi? Meni Ade, kun oli ensin vähän aikaa miettinyt. Ja toinen kerta sujuikin jo paremmin :) Seuraavaksi laitettiin kettu ensimmäiseen pesään ja luukku eteen. Ade yritti välillä tunkea ulos luolasta. Sanoi, että nyt meni homma liian pitkälle. Lopulta Ade hoksasi, että onhan siellä saalistakin ja meni repimään luukkua. Mutta, mutta, tässä vaiheessa koiran pitäisi haukkua. Ja kun koira on haukkunut tarpeeksi, niin kettu laitetaan juoksemaan luolastossa eteen päin ja koira lähtee sitten perään. Ade ei kerta kaikkiaan hoksannut aloittaa haukkua. Se vaan puri ja kaivoi luolan osia :)
    Oiva sai tarkastaa tyhjän luolan. Oiva alkoi haukkumaan välillä hurjasti. Koetilanteessa riippuisi tuomarista, että päästäisikö koiraa eteen päin kokeessa. Kun luola oli tarkastettu, kettu laitettiin ensimmäiseen pesään ja luukku eteen. Oiva meni sutjakasti pesän luo ja aloitti räyhäämisen. Kettu laitettiin eteen päin ja Oiva perään. Oiva toimi luolastossa tällä kertaa hyvin. Ennen se on aina lähtenyt harhailemaan ihan liikaa, kun ei ole päässyt (tai uskaltanut mennä) tosi lähelle kettua. Nyt se kävi tekemässä vain yhden etsintä reissun. Markku joutui välillä laittamaan jo luukkua ketun ja Oivan väliin, jotta ei sattuisi vahinkoa. Jospa Oiva toimisi tällä tavoin myös kokeessa!
    Kun Oiva otettiin pois luolasta, niin Ade iski hampaansa kiinni luolan seinämään. Mutta haukkua ei tullut vieläkään... Kuitenkin oppia tuli tyttöselle vaikka kuinka paljon!
Markku ehdotti, että menisimme luolalle uudestaan jo viikon päästä. Katsellaan, että mitä se Lasne sanoo.

Laitetaan vielä muutama rivi lauantaista. Kun tulin 5-tieltä päin lenkiltä kotiin, niin yhden talon pihasta kurvasi koira tielle. Se ärisi, eikä päästänyt minua ja koiria ohitseen. Mietin kuumeisesti, että mitä teen (jälleen kerran tällainen tilanne!), sillä minulla ei ollut muita reittivaihtoehtoja kotiin pääsemiseksi. Uroskoira tuli koko ajan lähemmäksi. Se rähisi meille ja Sella sekä Alvaro rähisi sille. Jouduimme perääntymään. Koira vain seurasi meitä. Päätin, että yritän soittaa Lasselle, että tulee hakemaan meidät autolla pois. Mutta onneksi tässä vaiheessa talon isäntä hoksasi, että koira on karkuteillä ja huusi sen pihaansa. Luulin kyllä, että ennättää syntyä tappelu, niin rehvakkaasti koira tuli perässämme.

2088796.jpg
Sella, Alvis ja Rimppa

2088799.jpg

2088802.jpg
Ade

2088805.jpg

2088806.jpg

2088813.jpg

2088812.jpg
Esteri

2088814.jpg
Oiva

Riikka:

Kaisan kirrjoittama otsake käy tänne Helsinkiinkin...Eilen oli oikein kunnon lumimyrsky. Aamulenkillä oli aivan ihanaa kahlata hangessa ja koirilla riitti hauskaa.Ihan oikeasti.Minä olen kaivannut lunta ja hankia. Saattoipa tuo ihmiset kattoo kummissaan, että mitä tuo väkisin änkee tonne hankeen...

Tässä kuvia aamulta

2088884.jpgNeelasta lumessa möyriminen on hauskaa

2088888.jpg2088892.jpgSiri 2088896.jpg

2088903.jpg