Kaisa:
Riikka, Tero ja koirulaiset lähtivät juuri Helsinkiä kohti. Mukavaa oli, ja olisi hienoa nähdä useamminkin. Aika meni tosi nopsaan. Tästä se tavan arki taas alkaa. Olinhan minä eilenkin jälleen töissä. Ihmiset olivat liikenteessä. Ei meinannut yksi suu ja kaksi kättä riittää palvelemaan kaikkia asiakkaita. Mutta ei tainnut kukaan karata palvelun puutteen takia, luulisin.
    Meillä nuo sähkökatkokset jatkuvat. Savon Voima kävi pätkimässä langoilta puita. Mutta nämä "järkevät" työläiset jättivät rangat lankojen päälle. Siellähän ne edelleen painavat lankoja alaspäin. Järkevää toimintaa taas... Onneksi sytkivä lanka lopetti touhunsa ja rauhoittui. Se oli vähän pelottavan näköinen.
    Pitkäaikaisesta Romeo-marsusta jätti aika. Tämä olikin jo tosi vanha. Olin hankkinut sen Lahdessa asuessani. Loppuajasta laitoin Romskulle nuoren pojan kaveriksi. Ne viihtyivät hyvin yhdessä. Ja kun Romeosta jätti aika, niin pikkuinen marsu oli ilmeisesti peloissaan, sillä se kökötti vain mökissä. Siirsin marsun toisen uroksen häkkiin. Nämäkin näyttävät tulevan toimeen. Tänään pikku mies kävikin kerjäämässä jo herkkuja häkin ovella :)

Nyt pitää ruveta pesemään häkkejä ja täytynee sitä puunata vähän taloakin, sillä huomennahan on taas työpäivä!

Ilta:
Kun siivosin ulkomöksää, niin vaatteiden (frettien vällyjen) joukosta löytyi 20 mk. Oli ilmeisesti tullut kirpparin antamien vaatteiden mukana :) Ei sentääs löytynyt toista tuhat markkasta!

2181782.jpg
Esteri

2182328.jpg
Adena

2182463.jpg

2182521.jpg

2181801.jpg
Alvis

2182223.jpg

2182469.jpg

2182326.jpg