Kaisa:
Ei se Lasse kysy sitä ensi viikon perjantaita vapaaksi. On kuulemma tärkeitä juttuja hoidettavana töissä. Voihan kökkönen. Olisi nimittäin ollut vielä vapaita koepaikkoja sille päivälle.
   Ade ja Oiva pääsevät taas töihin lauantaina. Muistuttelin Markkua, että laittaa hiekkajutut kuntoon, niin voi harjoitella myös hiekkaesteen kaivamista. Hän on joka kerta unohtanut nuo hiekat.
    En ole varma, että onko tyttösille tulossa juoksut. Pojat ovat ainakin niiden perään. On ne olleet välillä muutenkin, mutta ei niitä kiimoja ole näkynyt. Jos Adella on kiima ensi viikolla, niin kokeissa se joutuu tekemään kaikki hommat ihan viimeisenä, jotta se ei sotkisi muiden koirien suorituksia hemaisevilla tuoksuillaan :)
    En tiedä, uskaltaako Sellalla teettääkään niitä pentuja. Nyt oli toinenkin kasvattaja astuttanut narttunsa. Ei podencopennuilla ole niin kovaa kysyntää, että saisi hirmuisia määriä myytyä. Meneekö suunnitelmat ihan uusiksi?
    Kysyin paikallisen mäykky-yhdistyksen henkilöltä, että voiko heidän sivuilleen laittaa ilmoituksen suunnitteilla olevasta pentueesta. Ajattelin, että sieltä vastataan vain ei, että heidän sivuilla ei ole sellaista osastoa. Mutta tulikin vastaus, että antaa niiden henkilöiden myydä pentunsa, joilla on pentue kasvamassa tai narttu on jo astutettu. Kun on tämä laman poikanenkin menossa. En odottanut ihan tuollaista vastausta!
Riikka:
Minulla tietokone sanoi taas irti yhteistyösopparinsa. Nyt ollaan siinä pisteessä, että minulle on luvattu uusi kone... Onhan ton nykysen kanssa mennykin hermot muutamia kertoja, kun se ei ikinä toimi.
Mutta kun saan uuden koneen uskon vasta sitten:) Toivottavasti se toimisi paremmin... alkaapahan takuu ainakin alusta!
Tänään olisi vapaapäivä... menen kaupungille tapaamaan ystävää ja sitten vielä ois jännittävää tiedossa... menen nimittäin Piekkolan juttuja kuulemaanNauru