Kaisa:
Odottelen töissä kalalähetystä eikä huvita tehdä enää töitä ja on hiljaista, niin päätin kirjoittaa muutaman rivin. Jos se vain onnistuu, kun on niin kova NÄLÄKÄ! Pizzanhimo on kaamea. Kuski soitteli, että ei ennätä meille liikkeen aukioloaikaan. Onneksi kalaset kuitenkin tulevat, sillä ne ovat myöhässä jo kolme viikkoa. Siinä on saanut myydä kovasti loppusinttejä altaista. Ottaisitko töyhtökääpiöahvenen vai miljoonakalanaaraita ja sitä rataa...
    Eilen aamusella kun hoidin kotona eläimiä, niin kiinnitin huomiota, että hamsterin ruokakupissa on herkkupöperöt tallella. Siinä sitten kaivelemaan pesää, että onko Römsterin tyttöystävä siellä. Römsterihän on jälleen vieraissa naisissa (virkeä pikku kaveri :) ). No ei ollut. Sitten olinkin, että klumps. Onko hamsteri kuollut. Kaivelin vällyjä. Ei kaveria näkynyt. Sitten oli vaihe: "voihan hittolainen". Hamsteri on karannut. Kerkesin miettiä, että mitähän tuhoa se jyrsijä on saanut aikaan ja että Lasse saa raivarin. Ja yksi vaihtoehto oli toki se, että joku koirista on saanut hamsteriaterian. Kellokin alkoi olla jo sen verran, että bussillekin oli pikapuoliin lähdettävä. Mutta piti siinä rytäkässä vielä kääriä hihat ja ruveta kääntämään vaatehuonetta ylösalaisin. Nostelin koiranruokasäkkejä pois. Reikä->nappuloita tippuu, seuraava säkki, reikä->nappuloita tippuu jne. Kaverilla oli ollut aikamoiset maistajaiset. Vaatehuoneessa oli nimittäin säkkiä jos monenlaista. Siinä tavaroita käännellessäni huomasin, että lipastoon on syöty reikä, jotta sen taakse on päässyt tutkimaan paikkoja. Eikun siirtämään lipastoa syrjään. Tytsy oli kuitenkin kiivennyt lipaston päälle ja sieltä minä sen sain kiinni. Kaveri huokaisi vain, että olen taivaassa. No juupa juu. Eikun viipeltäjä häkkiin. Se joi pitkän tovin (ei ihme, jos on vetänyt lärviinsä miljoonaa eri nappulalaatua) ennen kuin vetäytyi loossiinsa. Sitten olikin aika lähteä juoksemaan autolle.

Jos mietin sitten sitä Merjan haastetta:
1. Jos voisin ottaa ihan minkä eläimen vain, niin haluaisin vompatin tai kabybaran (tai useamman). Sitten näätäeläinpuolella on tosi kaunis isokorvainen täplikäs eläin, jonka voisin ottaa. Etsin eläimestä tietoja vuosia sitten, niin en enää muista latinkielistä nimeä. Suomenkielistä nimeä ei taida olla olemassakaan.

2. Minun on kotoa pois lähtiessä aina tarkistettava, että kaikki ulko-ovet ovat lukossa ja että hella ei ole päällä. Jos joisin kahvia, tarkistaisin aina myös keittimen.

3. Olen iloinen läheisistä, mainitaan Lasne erikseen :), eläimistä, omasta kodista ja Har-Mista.

4. Pelkään...aloitetaan pienimmästä asiasta, että jotakin tippuu päähäni, että menetän työpaikan tai Lasnen ja että kuolen syöpään (sitä en vaivoikseni haluaisi. Voi tietty miettiä, että onko joku muu sairaus sitten parempi vaihtoehto. Mene ja tiedä.).

5. Ihmettelen sitä, että miten minusta tuli eläinkauppias. Sillä tykkään olla paljon omassa rauhassa. Siksi maallakin on mukavaa. Onneksi ei tartte enää asua jossain helkutin kerrostalossa ja esim. kuunnella, kun joku muu asukas asukas pisnaa pöntöön tai toinen vaihtoehto on, että kuuluu plops, plops.

6. Tää on vaikee tehtävä. Mitäs sitä vielä kirjoittaisi? Haluaisin Har-Mille uudet tilat ja meille ISOn ulkorakennuksen. Ja jos toivoisin lopuksi vielä suurempaa lottovoittoa! Voitin viimeksi lotossa elämäni ensimmäisen kerran. Oli 4 oikein :)

En haasta ketään, sillä Riikka haastoi jo kaikki tutuimmat.