Kaisa:
En ole kotona kovinkaan ollut koneen ääressä. Olen joka päivä, paitsi tänään, maalaillut ulkosalla, ja ihan aamuin illoin. Päätin, että tänä aamuna loikoilen pidempään enkä maalaa. Lasse puolestaan ryykäsi jo klo. 6.30 hakemaan täryä. Kaivinkone ei vain ole ilmestynyt pihaan...
Lasse sai otettua vapaapäivän, niin voi olla pohjanteon alkutaipaleella auttelemassa. Pohjatarpeetkin tulivat pihaan nyt viikolla. Harkkojen asettelu alkaa. Viikonlopuksi on kai luvattu ikävästi sateita...
    Eilen illalla kun maalasin frettilää, niin Alvis pääsi heti irti narusta. Ajattelin, että lukko ei mennyt kokonaan kiinni. Vein Alviksen takaisin naruun ja varmistin, että lukko on varmasti kiinni. Maalailin siinä Suomi Popin biisien tahtiin ja Lasse puolestaan teki muita ulkohommia. Kumpikaan meistä ei huomannut, että Alvis oli päässyt irti ja lähtenyt pihasta. Ei ole hajuakaan, että minkä aikaa koira oli ollut karkuteillä, kun huomasin asian. En nimittäin seurannut edes kelloa, kun kännykkä ei ollut mukana ulkona. Kun huomasin karkureissun alkaneen, menin takapellolle huutelemaan. Lasse lähti toiselle pellolle. Kohta Lasse huusi, että Alvis on siellä. Kun Alvaro tuli pihaan, se rojahti minun jalkoihin. On koira juossut! Se läähätti ihan hurjana. Vein Alviksen sisälle rauhoittumaan pupujahdista, ja jatkoin maalaamista. Kun menin sisälle, niin Alvis läähätti vieläkin! Kunnon treenit on poika vetänyt.

Kaivinkone kuuluu ryykänneen pihaan. Menen tiirailemaan hetkeksi ennen kuin tulee töihin lähtö.

Ilta:
Tässä pari kuvaa.

1246644231_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kaivinkone tulla hurautti pihaamme.

1246644241_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kun tulin töistä kotiin, pohjan alku odotti valmiina :)