Kaisa:
Menin iltasella pihaton pohjan kimppuun. Ajattelin, että haiseepa täällä päin ihan kuolleelle. Mietin siinä, että kuvittelenko asian ja että onko tuo ennettä pihattoa koskien. Jatkoin siinä pakertamista ja Lasse pyyhältää paikalla. Kommentoi heti, että täällä haisee omituiselle. Sanoin siihen, että haisee kuolleelle. Lasse tokaisee, että ei kai koirat ole kaivaneet hautaa auki? Lähti katsomaan asian laitaa ja palasi sanoen, että Rimppa sieltä pilkistää. Piti siis jälleen ruveta peittämään yhtä koirien kaivamaa kuoppaa. Kottareihin maa-ainesta lastatessani yritin ajatella huumorilla, mustalla sellaisella. Rimpalle synttärilahja... tai Altti halusi vain moikata siskoja ja veikkoja.... Kuitenkin :(

Valettiin eilen siis se pihaton kivijalka. Päästiin sisälle yhdeksän jälkeen. Valun jälkeen piti viellä peitellä se, koska rupesi satamaan. Olin ihan poikki. Minä olin lapiointipuolella, ja siis lisäksi pyöritin myllyä. Lasse vei massat kottareilla metsään ja valoi jalan. Olin ihan varma, että seuraavana päivänä en pääse sängystä ylös. Ihmeen vetreä olen kuitenkin ollut!

Nytpä lähden hakemaan koirat sisälle ennen kuin on pilkkopimeää!


Valu peiteltynä.


Marjoja löytyy vielä.


Ade luun kimpussa.