Kaisa:
Vähän koleampi päivä on ollunna, vaikka aurinko pilkottaakin. Saisi hanskoja ruveta käyttämään. On ne veskassa mukana, mutta ei tule käytettyä...

Nyt olisi salaojaputket asennettu ja niiden päälle on laitettu styroksia ja hiekkaa. Vielä saapi jonkun kärrillisen siivilöidä hiekkaa, että on se osuus valmis. Sitten voisikin alkaa rungon rakennus. Eilen käytiin katsomassa lähialueella puutavaraa. Roudaus alkaa sunnuntaina. Samasta paikasta saadaan myös ovia. Miekkosella oli ulkorakennuksissaan vaikka minkälaista tavaraa. Sohvista ja ikkunoista lypsimiin :) Isännällä olisi myös hiekkakuoppa, mutta ei hiekalle myyntioikeutta. Ja traktorin varassa olisi kuljetus, niin menisi siirtelyssä iäisyys. Lasse siis saa soitella maansiirtofirmoille.

Lasse ilmotteli, että Kuopiosta saatas pihaton kattotarpeet parilla kympillä. Käy vilasemassa ensi viikon puolella

Yksi päivä nähtiin, kun juoppoja hihhuloi tuossa liikkeen etupuolella. Kun olin lähtenyt kotiin, Riikka soitti, että poliisit haki miehet pois. Ei tiennyt kuitenkaan, että mitä oli tapahtunut. Sanoi tuossa talon asukas, Leevi, että miehet olivat yrittäneet roudata Toivonsäteen kassan mukanaan. Että semmosta...