Kenguruita, aaseja ja palkintoja

Kaisa:
Eilen illalla kotiuduin reissusta. Kävin vielä pyörähtämässä Har-Missakin. Kyllä on väsyttänyt koko ajan matkalle lähtöaamusta lähtien. Heräsin aina liian aikaisin ja näyttelypäivät olivat aika voimia vieviä. Mutta aloitetaas ihan alusta.
    Perjantaina Lasne heitti minut Johannan luokse. Menin hänen luokseen liian aikaisin, kun aikataulut olivatkin muuttuneet. Mutta minullehan sitä ei kerrottu :) Noh, siinä pakkailtiin sitten auto ja kauhistelin tavaramäärää, että miten me saadaan kaikki tungettua autoon. Kyllä romppeet vaan maasta vähenivät ja saatiin mahdutettua vielä itsemmekin kyytiin! Suuntasimme Vaajakosken Apsille, jossa oli vaihto King Toursin bussiin. Kamat kyytiin ja koirat bussissa oleviin kiinteisiin häkkeihin. Alvis ja Sella matkustivat yhdessä tilavassa häkissä. Poimimme matkalta porukkaa kyytiin ja kun kaikki oli yhdes koos, niin suuntasimme satamaan. Koirat odottivat laivamatkan ajan bussissa. Ryykäsimme syömään seisovasta pöydästä. Ruoka ei todellakaan ollut hintansa väärtiä. Lihapullat olivat jänteisiä jne. Jälkiruoka ja hintaan kuuluva viini pelastivat vähän tilannetta :) Osalle juomapuoli tuntui maistuvan todella hyvin (ja koko matkan ajan). Tyttöset päättivät kokeilla, että miltä maistuu cola ja punaviini-yhdistelmä, kun sellaista oli aiemmin suositeltu. No ei ollut minusta kovin hyvää... Olimme Tallinnassa 16.30. Siitä taas matka jatkui. Pysähdyimme kauppakeskuksessa, jossa oli tarkoitus vaihtaa rahaa. Meidän porukka ei löytänyt vaihtopistettä. Ja muut, jotka pisteen löysivät, sanoivat, että sieltä loppui rahat! Matka jatkui jälleen. Pysähdyimme Viron ja Latvian raja-asemalla. Siellä saimme vaihdettua rahaa. Yllättävän vähän niitä lateja sai kouraan. Luulin, että pikkuhiluja olisi tullut roppakaupalla. Ryykäsin asemalla vielä vahingossa miesten vessaan. Kuskimme, Gösta oli siellä. Käännyin äkkiä kannoillani, mutta hän oli juuri lähdössä ja sano, että voin tulla sinne. Oli noloa...
    Saavuimme Tomo-hotelliin joskus kymmenen maissa. Meille jaettiin hotellikortit, ja eikun raahaamaan tavaroita ja koiria hotellille. Minulla piti alun perin olla huonetoveri, mutta jotkut halusivat vaihtaa järjestelyjä, niin minulle ei jäänyt paria. Toisaalta se oli hyvä asia, niin koirat saivat olla rauhassa irti huoneessa. Sain siis kahden hengen huoneen yksinäni :) Huone oli yllättävä siisti. Odotin jotain ihan rämää. Seinät olivat kyllä pahvia, sillä kaikki äänet kuuluivat läpi. Ja myös oven läpi kuului kaikki. Käytin koiria ulkosalla ja sitten vaan purkamaan kamoja kaappiin, ruokkimaan koiria, käymään suihkussa ja vihdoin viimein pääsi nukkumaan. Onneksi porukat rauhoittuivat ajoissa, niin sai nukuttua. Mutta olen sellainen hermoilija-tyyppi, niin heräsin jo ennen kellonsoittoa. Ja huoneessa oli kylmä. Olin kuitenkin varautunut villasukilla. Kävin kävelemässä aamusella koirien kanssa kaduilla. Hankalaa mennä noiden kahden taliaivon kanssa, kun ne vetävät niin mahdottomasti. Ja ihmisetkin alkoivat olla liikenteessä. Sella pistikin äläkän pystyyn, kun joku paikallinen vanha mies tuli juttelemaan. Mutta enhän minä ymmärtänyt mitään! Näyttelypaikallakin moni tuli kyselemään rodusta. Ja useimmat eivät puhuneet englantia. Mutta kun jankkasi kaikille samaa podenco ibicenco ja sen perään sanoi ibizan hound, niin olivat tyytyväisiä :)
    Aamiaiset olivat hotellilla tarpeeksi hyviä, eikä vatsakaan mennyt sekaisin. Maitotuotteita ja kananmunia kuitenkin pyrin välttämään. Syönnin jälkeen pakkailtiin bussia ja suunnistettiin näyttelyhallille. Samalla näki hiukan asuinalueita. Olivat aika käpyisen näköisiä. Moni paikka oli rappeutunut. Näyttelyhalli oli yllättävän pieni, kun vertasi Suomen oloihin. Eka päivänä tarkastettiin toka päivänkin tavarat sekä kaikilta koirilta mikrosirut. Täten jonotusaika oli pitkä! Siinä kun yksinäsi raahasit häkkiä ja reppua ja yritit hallita koiria, niin tooooooodellla pitkää pinnaa tarvittiin. Kaiken lisäksi paikalliset kurvailivat jatkuvasti ohi. Olisi tehnyt mieli edes kampittaa osa.
    Kun lopulta pääsin kehän luokse, niin sittenhän alkoi se odottelu. Muita meidän ryhmäläisiä ei ollut ihan vieressä. Jos kuulin puhuttavan suomen kieltä, niin pyysin välillä katsomaan koirien ja tavaroideni perään, niin pääsin käymään vessassa. Ja oli mietittävä sekin, että kuka esittää toista koiraa, jos ne molemmat sattuvat pärjäämään. Cirneco-ihmiset olivat auttavaisia. Nuori tyttö lupautui esittämään Sellan. Jännitys oli kova, sillä odotuksetkin olivat kovat. Saija Juutilainenhan oli arvostellut koirani jo aiemmin. Ja hyvin tuloksin. Kehässä oli myös tuomariharjoittelija. Kun hän meni kyykkyyn, Alvis ryykäsi syliin :) Arvostelussa lukikin sitten "lovely temperament". Alvis juoksi ihan kivasti. Sille pitäisi saada reippautta lisää, kun meinaa aina löntystellä perässä. Mutta seisotukset eivät onnistuneet. Alvis sai kuitenkin punaisen nauhan (paras). Seuraavaksi oli Sella. Sitä en saanut seisotettua sen vertaa. Kun yhtä jalkaa liikautin, niin Sella liikutti itse jotakin toista. Pakko oli luovuttaa. Nuo kun voivat olla kehässä kenguruita, aaseja tai muuta mukavaa... Sellakin sai silti punaisen nauhan! Sitten nuoren tytön kanssa kehään. Alvis valittiin ROPiksi ja Sella oli VSP. Molemmat saivat CACIBin ja SERTin! Sellasta tuli Latvian muotovalio. Anoin arvon seuraavana päivänä paikan päällä. Alviksesta tulee valio, kun se saa Suomessa vielä yhden SERTin. Molemmat saivat myös oikeuden osallistua Cruftsin näyttelyihin. Niistäkin piti erikseen hakea paperit. Onneksi sain suomalaisilta neuvoa, sillä en olisi itse hoksannut anoa noita juttuja. Tuntui hyvältä, kun saimme palkinnot, joista toivoi etukäteen.
    Sitten odoteltiin ryhmäkehää. Alvis teki yllätyksen ja käyttäytyi hyvin. Tipuimme kuitenkin heti pois kisasta. Illalla palasimme hotellille. Muutkin olivat saaneet palkintoja. Kaikilla ei kuitenkaan ollut mennyt niin hyvin kuin olivat toivoneet. Osa porukasta lähti syömään bussikyydillä muualle ja osa jäi hotellille. Minä jäin hotellille. Väsytti. Ajattelin, että syön nopsaan ja lähden käyttämään koiria ulkona. Palvelu oli kuitenkin todella hidasta. Ja kämmejäkin sattui, kun osalle tuli väärää pöperöä pöytään. Bussireissulaiset ennättivät tulla takaisin hotellille suunnilleen samaan aikaan kuin mitä me söimme hotellilla!!!
    Seuraavana päivänä oli sama rumba. Koirien kanssa lenkille, vähän eri suuntaan, niin näki eri maisemia. Sitten syömään ja pakkamaan autoa. Erona oli kuitenkin se, että kaikki tavarat piti ottaa mukaan, sillä aloitimme näyttelyiden jälkeen kotimatkan. Olin jättänyt edellisenä päivänä häkin näyttelypaikalle, kun en jaksanut roudata sitä edes takaisin. Oli säilynyt paikan päällä :) Toka päivänä olikin pitkä odottelu, sillä kehä alkoi vasta vaille kolme. Seurailin siinä kiinanharjakoirien ja dobberien kehiä. Kauheata on tuo dobberien auttaminen kehän ulkopuolelta. Pallot viuhuu ja ihmiset heiluvat ja ääntelevät. Sellaistahan se on osan rotujen kohdalla. Olin etukäteen ajatellut, että pyydään faaraokoiraihmistä auttamaan kehässä, jos molemmat koirat pärjäävät. Mutta, mutta. He eivät ilmaantuneet paikalle, kun kehä akoi. Suunnitelmani romuttuivat. Äkkiä soittamaan Johannalle. Hän ei vastannut puhelimeen. Jälkikäteen kuulin kuitenkin, että hänellä oli samankaltaisia ongelmia. Hänellähän oli kahden oman koiran lisäksi "lainakoira" mukana. Sitten kysymään taas cirneco-harrastajia. Äitee lupasi heti, että kyllä autetaan. Tytöt näyttivät nyrpeää naamaa, sillä Sella oli kuulemma mennyt pallona edellispäivän kehässä... Ajattelin, että yritän vielä kysyä jotakuta toista, jos ei kerran kiinnostus riitä auttamaan. Paikalla oli suomalainen portugalin podengo-harrastaja. Hän tutustui Sellaan ennen kehää. Minulle sanottiin edellisenä päivänä, että tuomarimme on tiukka. Yhden porukan neljästä koirasta oli palkinnut yhden. Yritin kuitenkin olla rauhallisin mielin, sillä olimmehan saaneet jo voittoja. Alvis käyttäytyi hyvin ja sai punaisen nauhan. Sella oli myöskin ok saaden punaisen nauhan. Huikeata! Tuomari myös leperteli tyttöselle :) Sitten esitimme koirat yhdessä Eijan kanssa. Alvis oli jälleen ROP ja Sella VSP. Saivat kaikki samat palkinnot kuin edellisenäkin päivänä. Sellanhan ei olisi pitänyt saada SERTiä, sillä se valioitui. Luulin, että minulta kysyttiin kehässä, että onko koirani valio. Vastasin, että kyllä. Olisiko kehätoimitsija kysynytkin jotain muuta? No, on yksi seinäkoriste enemmän :)
   Yritin viedä Sellaa jo bussiin, kun meille sanottiin, että eka kerran voi lastata autoa kolmelta. Ei kuski kuitenkaan ollut paikalla. Sitten taas odoteltiin. Minut nakitettiin esittämään kääpiöpinseriä kasvattajaryhmässä. Pikaopetus ja menoksi. Ei tullunna menestystä. Ryhmämme kokoomakehässä tuomari ei aluksi kiinnittänyt Alvikseen mitään huomiota. Ajattelin, että siinäpä se sitten olikin. Tuttua tuo, että mennään vaan ohi. Mutta myöhemmin tuomari palasi aina takaisin. Vilkuilin tuomaria, että katsooko se meitä vai vieressämme olevia koiria. Meitä se katsoi. Tuntui ihmeelliseltä. Sitten juostiin isoon kehään. Porukkaa alkoi tippumaan pois. Alvis osoitettiin jatkoon. Siinä vaiheessa mietin, että osoitettiinko varmasti meitä? Jouduin letkan ekaksi, enkä tiennyt, että miten esittää koiraa juoksuvaiheen jälkeen. Tietenkin laitoin Alviksen seisomaan ihan väärin päin. Otin mallia takana tulevasta parista. Alvis viihtyi pienen hetken kehässä, kun osuimme kaiuttimen kohdalle. Alvaro kuunteli musiikkia päätään kallistellen. Poika oli muutoin todella väsynyt. Palkitojen jako alkoi. Latviassa palkitaan ryhmässä viisi parasta. Meille ei tullut viides sija vaan neljäs! Yritin vielä seisottaa Alvista palkintopaikalla, kun meitä tultiin kuvaamaan.
    Oli se vaan aika huikeata! Palkinnot eivät olleet niin hyvät kuin Suomessa. Ruusukkeetkin olivat aika pieniä. Mutta saatiin edes jotain! Münsteri oli porukastamme ryhmässä viides. Ja junnu pärjäsi, ja parikilpailussa tuli sija. Joissakin muissakin väleissä kuulin mainittavan Suomen. Kuulutuksethan olivat latviaksi. Ei niistä ymmärtänyt mitään. Porukat olivat jo osittain ryykänneet bussiin. Johanna myös. Heille mentiin sanomaan, että se Alvi-koiran kanssa oleva tyttö mietti aiemmin, että miten pääsee pois näyttelyalueelta, kun ihmisiä on niin paljon tuppautuneena. Johanna pelmahti Piian kanssa paikalle ryhmän aikana ja hoksasivat, että mehän ollaan sijoilla!
    Kun auto oli pakattu, lähdimme kohti Tallinnan Susi-hotellia. Saavuimme perille n. klo. 23. Se oli hieno paikka. Minulla oli jälleen yksin kahden hengen huone. Koirat kiipesivät heti nukkumaan sänkyyn. Ja minä yritin sitten änkeä mukaan Alviksen jalkojen joukkoon. Auto piti pakata aamulla klo. 6.00, joten yöunet jäivät lyhyiksi. Jälleen matkustimme laivalla. Tällä erää ostin myös Lasselle tuliaisia. Olo oli nuutunut, mutta onnellinen. Mitähän sanoisi osasta muista? Yksikin oli nimittäin viettänyt yön asustaen vessan pöntön lähettyvillä. Sitä se juoma tekee!
   Iltasella vielä juhlistimme Lassen kanssa podencoja laivalta tuomallani kuohuviinipullolla. Koirat ovat niin väsyneitä, että nukkuvat vieläkin. Käyn kysäisemässä, jos lähtisivät pissalle. Ja minulle tulee kiirus, kun raapustelin kirjoittaa tänne niin pitkästi. Arki alkakoon häkkien siivouksilla!

Alla kuvia sivustolta:

www.dogs.lv/board/index.php

Eka päivänä RYP-joukkioissa. Ollaan akitan takana, tokana letkassa.