Riikkanen:

Huh mikä päivä olikaan eilinen:) Mantan ekat viralliset näyttelyt. Menin kyllä koitokseen hyvin nöyränä. Minulla ei ollut hajuakaan, miten Manta ensinnäkin käyttäytyisi paikan päällä... Täytyy tunnustaa, että jo kotona alkoi hiukan jännittää. Ensinnäkin pakkasta oli aivan järkyttävästi ja pelkäsin, että palellutaan sinne, mutta mitä vielä. Mukavasti oli paikkoja missä lämmitellä ja kehäkin oli lämpimässä tilassa, sellaisessa kasvihuoneessa. Paikan päälle päästyämme Manta oli aika kierroksialla ja se olisi halunnut mennä moikkaamaan KAIKKIA. Siinä kyllä kyseenalaistettiin kaikki mahdolliset kontakti/ vetämättäharjoitukset:) No, kyllä kaiken kaikkiaan sujui hyvin ja kehässähän Manta liikkui kuin vanha tekijä... Mantan tuomarina toimi Liettualainen Kornelia Butrimova. Hän oli aivan myyty. "She is good and everything"..sihteeriä nauratti moinen kommentti:) Tuomari siis piti Mantasta Sertin ja Ropin verran. Kerroin vielä hänelle, että näyttelyt ovat Mantan ekat ja minua jännitti hirmuisesti...Tuomari siihen, että no koiraa ei ainakaan jännittänyt. Sittenpä olikin PIIIIIITKÄ odotus loppukehää odotellessa. Mutta mukavastihan se aika kuitenkin sujui. Terokin oli tosi reippaana mukana, eikä ainakaan myöntänyt kyllästyneensä koko touhuun. Kiva niin. Jospa saan hänet toistenkin mukaan.

Loppukehää odotellessa sitten aloinkin jännittää sitä, miten Manta käyttäytyy kun kehässä on muita koiria. Mehän nimittäin olimme omassa kehässä ihan yksin... Hyvin se loppukin sujui. Pikkuisen Mantaa jännitti toiset koirat ja varsinkin kun parin koiran päässä oli semmoinen koira joka alkoi ärähtelemään muille...Mutta ihme kyllä... karsintatilanteessa Manta pääsi vielä jatkamaan, mutta emme sitten päässeet kuitenkaan neljän parhaan joukkoon. Kaisa sanoi, että tuomarimme Paula Heikkinen-Lehkonen on hyvin "ankara" tuomari, joten eihän tässä voi kun olla ylpeä Mantasta.

Kaisa saakin kirjoitella Alviksen näyttelymenestyksestä... Sitä nimittäin tuli ihan roppakaupalla...Roppikaupalla:)

Pitää vielä sanoa, että Manta sai ainakin hirmuisesti huomiota ja ihailua.. Hirmu moni jäi kyselemään mitä rotua koiruus edustaa jne:) Hyvä MANTAA!!!!! Laitan kuvia myöhemmin näkyville.

Tässä odotellaan loppukehään.)

Alvis olisi halunnut tuomarin syliin:)

Omaa kehää odotellessa:)