Kaisa:
Olo on ollut nyt kuin raksa-aikaan. Aivot nukkuu. Katsotaan, jos saisin muutaman rivin tänne tuhrattua.

Ystävänpäivänä kävin Lasnen kanssa syömässä Lapinlahdella. Anti ei ollut kummoinen. Mutta hinta-laatusuhde oli ok. Hiukan outoa oli se, että puolet listan aterioista oli erilaisia kebab-versioita. Jälkeen päin kuulin, että turkkilaiset omistavat ravintolan. Mutta luulin, että ravintola olisi siis ihan oikea ravintola ilman tuollaisia ns. pikaruokia.
Meillä oli näköjään privaattivuoro, sillä ravintolan puolella ei ollut ketään muita.
    Mahat täynnä suunnistimme äidin luokse. Samalla sain tietää, että tätini, äidin sisko, on nukkunut pois. Kävimme vaihtamassa äidin luona muutaman sanan ja katsoimme koneelta, onko taidemuseossa nähtävillä mitään järkevää. Ei oikein ollut, mutta päätimme mennä sinne silti.
Aiheina olivat:
Pittää kokkeilla - Pauli Martikaisen taidetta
Taidemaalari Pauli Martikaisen teoksia Halosten Museosäätiön taidekokoelmasta.
Minun mieleen liian abstraktia taidetta. No nyt tämä rupes alleviivailemaan. En saa viivaa poies...

Kylä - lasten ja nuorten näyttely- ja työpajatila.
Tilassa oli mm. suurennoksia valokuvista, joissa oli Lapinlahden kylän vanhoja rakennuksia. Nämä olivat mielenkiintoisia. Tilaa tälle aiheelle oli annettu ihan liian vähän.

Lapinlahden kuvataidelukiolaisten lukiodiplomiteoksia
Nämä käsittivät työpäiväkirjoja ja teoksia. Ei kirjasia jaksanut lueskella sen kummemmin. Osa on päässyt hyvin taiteen makuun, esim. eräs sarjakuvia piirtänyt opiskelija.

Heli Tuhkanen ja Merja Salonen: Outo paratiisi
Kahden kuvataiteilijan yhteisnäyttely.
Ei olleet paperimassanuket, ihmismäisiä hahmoja esittävät taulut ja Italia-aiheiset taulut se meidän juttu. Mutta kierrettiin katsomassa kaikki teokset läpi. Nukkien (näinkö se kirjoitetaan?) ja ihmishahmotaulujen luona sain kyllä miettiä, että mitähän taiteilijan päässä oikein liikkuu?

Ja sitten oli Halosten töitä. Se on sitä minun taidetta. On mukava katsella suomalaisia maisematauluja ja sen semmoisia. Toukokuussa museossa olisi aiheena laajemmalti Halosta. Pitänee silloin pyörähtää kylillä.

Olen innostunut äänikirjoista. Olen lainannut niitä vinon pinon kirjastosta. Olen kuunnellut Eppu Nuotion jännärin Musta, A. W. Yrjänän runokirjat Arcana ja Rota (nämä pariinkiin otteeseen), Jouni Hynysen Mies katoaa sekä Harri Nykäsen Arielin. Näin saa vähän tuntumaa taas kirjallisuuteen. Olen monta vuotta lukenut oikeastaan vaan lehtiä. Iltaisin on helppo nukahtaa Seura kourassa tai on kevyt kantaa Koiramme-lehteä työmatkalla. Nyt olen kuunneluut iPodia lenkeillä, eläimiä hoitaessa ja työmatkoilla. Nopsaan saa kuunneltua kymmenkunta cd-levyä käsittävän kuunnelmankin :)

Ja ajattelin verestää nuoruusmuistoja. Tilasin Apulannan eka cd:n, kun minulla levy on vain kasetilla nauhoitettuna. Eli ei ole tullut tätä musiikkia kuunneltua ihan lähivuosiin. Hoilasin Tonin kanssa sitten pimeässä pellolla koirat mukanani Kristalliprinsessaa ja Nähdään lauantaita. Huomasin, että koirat toljottavat tielle. Ja sitten alkoi älämölö. En huomannut lenkkeilijää, kun sillä ei ollut lamppua mukanaan. Omanikin oli pois päältä, kun patterit olivat simahtamispisteessä. Siinä taisi joku naapuri saada illaksi naurunaihetta :)

Töissä:

Kun aamusella lähenin bussipysäkkiä, niin huomasin, että siellä on rekan perävaunu, josta nousee höyryä. Suljin iPodini ja tarkastelin vaunua. Hajustä päätellen sisällä oli possuja. Kohta alkoi hirmuinen temuaminen. Koko vaunu heilui. Siellä taisi odotella possuset teuraaksi menoa. Mutta miksi ne oli jätetty bussipysäkin luokse? Tuli hiukan huono mieli.

Sitä utua tosiaan taitaa olla päässä. Päivän ekat asiakkaat tuli liikkeelle. Sanoin terve ja jatkoin hommia. Kun katsoin uudestaan, niin hoksasin, että perkule sentään. Tuttujahan siinä. Mervi lapsosten ja kaverinsa kanssa... Tekisi mieli ravistella aivoja ja kysäistä, että onko siellä ketään kotona :)

Iso marsu videolla
 

Alvis viettää lokoisata sunnuntaita: