Kaisa:
Altti on keksinyt tälle päivälle jo kaikenlaista. Aamuyöstä se huusi kuin syötävä. Olisiko nähnyt ikkunasta jäniksen (ei kai hirveä sentään). Aamulla Altius Fortius karkasi. Ja mätsäreiden jälkeen kun mentiin käymään äiteen luona, niin Altin piti odottaa hetki vessan puolella. Herra pisti oven lukkoon (käännettävä kahva).
Ei kun soittelemaan ympäriinsä ja kyselemään, että mitäs nyt? Lopulta kunnan puolesta tuli mies auttamaan Altin pinteestä. Pääsi ikkunan kautta vessaan.
Tässä välissä Riikka otti ja lähti. Piti vielä soitella Lasne hakemaan meidät kotiin.
Jospa loppupäivä olisi hiukan rauhallisempi :)

Altti sai mätsäreissä punaisen nauhan ja jatkossa tuli toiseksi. Tuomarina oli saksanpaimenkoiraharrastaja, niin niitä muutoin vilisi palkintosijoilla. Altista nuo paimenet olivat pelottavia. Ei tiennyt, että miten päin seisoisi kehässä :)
Mantakin sai punaisen nauhan. Ja jatkossa se pääsi kolmossijalle. Altti ja Manta kisasivat eri luokissa.

Oivalluksella menee kuulemma hyvin. On tutustunut perheen lapsoseen ja heppalaiseenkin. Rohkea on ollut ja ruoka sekä uni ovat maistuneet hyvin. Eilen Oivallus kävi ennen sijoituskotiin lähtöä eläinlääkärin tarkastuksessa, sillä Tiina ei ollut käyttänyt pentuja eläinlääkärillä. Todistus tarvitaan vakuutuksia varten. Sitten vain odotellaan postia Tapiolasta.

 Riikka:

Sori Kaisa, arvelin jotta jos kestää ni koirat kusee ja paskoo sisälle. Oli kova hätä niillä... Mutta onneksi Altti pääsi posesta. Kaikkee sekin kerkii hommailla. Ilmoitin juuri Neelan ja Mantan Kuopion maratooninäyttelyihin. Neela menee 6.8 ja Manta 7.8 ja molemmat sitten 8.8. Siinä onkin sitten urakkaa... Ainakin rahat hupeni tililtä. Ottavat vielä jonkin ihmeen maksun kun netin kautta ilmottaa...ryöväystä sanon minä. No mutta nyt homma on hoidettu.

Manta muuten makaa ihan reporankana, lie päivä ollu hiukan jännä:)