Kaisa:
Tänään tupsahti tulla sekä Joensuun sekä Tallinan toisen päivän näyttelyiden paperit. Ainakaan Viron voittajassa meillä ei ole kilpakumppaneita. Yksi karkeakarvainen pode näkyi olevan listoilla. Ajattelin, että kyllä sinne muitakin tulee titteliä metsästämään. Joensuussa Altti on ainut lk ibbe. Molempina päivinä siellä on joku karkkarikin.
Jos Kuopion näyttelyistä mainitsen, niin perjantaille ilmoitin Altin Kroatialaiselle tuomarille, la olen Har-Missa ja su lähdetään kisaamaan Alviksen kanssa. Altilla on jo SERTi Tuula Savolaiselta, niin ajattelin, että otetaan sunnuntaille vain Alvis mukaan, kun on kehittyneempi kaveri.

Altti on tehnyt itselleen mestarinumeron tuosta karkailusta. Jos sattuu olemaan yhtään omissa ajatuksissa, kun availee ulko-ovea, niin Altti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja luikkii (ryntää) ulos. Näin se teki tälläkin viikolla. Ja Alttihan hoksasi ihanat Mammiasen tuotokset, kun niitä on kärrätty pihatosta pois. Jätöksissä sitten hinkkasi itseään. Pääsi illemmalla minun kanssa suihkuun. Ei ollut yhtä iloinen koira enää sitten :)

Laitoin menemään kyselyä immeisille, jotka ovat aiemmin kyselleet podencovauvoista. Kerkesi ainakin liettualainen perumaan varauksensa. On kuulemma hankkinut jo koiran. Ei maininnut, että minkä yksilön on ostanut. Ja sijoituksesta kiinnostuneeseen henkilöön en saanut yhteyttä. Viesti tuli takaisin. Pitää vielä katsella puhelinnumeropuolta. Kyselyitä on kertynyt jonkin verran, mutta kuinka moni on sitten valmis hankkimaan lähiaikoina podencon? Toivottavasti Sellalle ei tule kiima reissun ajalle. Joutuisi sitten jäämään kotiin.

Löytyi mielenkiintoinen mäykky-yhdistelmä:
sites.google.com/site/kenneltinean/pentueet-2

Pentusille on kuulemma jo ollut paljon kysyntää. Kasvattaja soittelee minulle päin ensi viikolla. Ja semmoinenkin mutka tuli vastaan, että perhe, joka oli kiinnostunut mäykyn sijoittamisesta, niin perui aikeensa. Haluavat kuulemma oman koiran.

Mutta minäpäs lähden lenkkeilemään ja muihin iltahommiin. Pitänee sitten jatkaa siivoilua. Huomenna nimittäin tulee meille raksalle porukkaa. Alkaako tönö kohota pikkuhiljaa?