Kaisa:
Tänään oli tarkoitus hakea Oivallus mökkeilemästä. Tiina tuossa juuri soittelikin, että hän voi tuoda pentusen minulle, kun ajelee tänään Siilin kautta. Minkähänlainen vipeltäjä koirasta onkaan kehkeytynyt? :)
Seuraan pentua pari päivää ja sitten se lähteekin jo uuteen kotiin, sijoituskoiraksi. Pitäisi ruveta jossakin vaiheessa miettimään tyttöystäväehdokkaita.

Ei aina muista kirjoittaa kaikkia sattumuksia, kun ne ovat olleet ajankohtaisia. Kerron siis näin jälkikäteen. Kun viime viikon loppupuolella matkattiin Aden kanssa töihin, niin kuskina oli sama nainen kuin aiemmin viikolla. Hän kyseli pentujen perään. Kerroin, että mitään pentuja ei tullutkaan. Kuski siihen huumoria heitti, että hän oli ihan turhaan yrittänyt ajaa mahdollisimman tasaisesti :)

Esterin silmä on ollut edelleen normaaleissa mitoissa. Tänään on viimeinen lääkityspäivä.

Ja vielä semmosta, että kun pelattiin Pafia ja syötiin Teron valmistamia herkkuleipäsiä, niin minä olin niin tohkeissani, että puraisin täysillä haarukkaa. Hirmuinen rusahdus kuului ja etuhampaasta läks pala. Ensi kuussahan minulla on hammaslääkäriaika. Pitää muistaa mainita asiasta. Jospa hammas ei rupea oireilemaan.