Kaisa:
Liikkeellä kävi aikaisemmin pikkutyttöjä äitipuolensa kanssa. Tytöt kyselivät, että voivatko ottaa hyllystä kortteja (käyntikortteja, joissa oli hevosen kuva). Sanoin, että voitte toki ottaa. Kun konkkaronkka kävi seuraavan kerran, niin nainen sanoi, että tyttöset olivat päätelleet, että käyntikortti tarkoittaa sitä, että hevosella saa mennä käyntiä :) Päättelyä tuokin!

Kun maalasin eilen illalla pihattoa, Mammiainen kyöhnäsi koko ajan selän takana. Puukki ja hyöri. Ja ihan koko sen ajan, kun maalasin. Hyvä, etten lentänyt juuri maalattuun seinään :) Maalisankoa oli vahdattava, ettei turpa ole siellä tai että se ei mene nurin. Maamuska oli tyytyväinen, kun sai töiden jälkeen ruokaa.

Sellalla on ollut mahdottoman iloiset hormonit. Kun vähän rapsuttaa tai silittää, niin naamalla on hirmuinen hymy. Häntä heiluu koko ajan, saattaa heilua myös nukkuessa, kuten eilen sänkyyn kömpimiseni jälkeen. Rellotti omalla sohvalla selällään jalat kattoa kohti ja heilutti häntää unissaan. Mukavaa, että on mukavaa.

Kävin eilen Lasnen kanssa Lapinlahden taidemuseossa tiirailemassa Antti Halosen töitä. Muita visiteeraajia siellä ei ollutkaan. Ei ehkä mielestäni olleet Halosta parhaimmillaan, mutta kyllä näitäkin katseli :) Yhden taulun nimikkeessä luki maininta Vanuvuoresta. Katsoin taulun maisemaa ja siinä olevaa keltaista rakennusta tarkemmin, niin hoksasin, että siinä oli ehkäpä Koivumäen kartano elikäs hääviettopaikkamme: http://www.koivumaenkartano.com/images/sivukuva_1.jpg
http://www.koivumaenkartano.com/images/sivukuva_2.jpg
Samalla reissulla vierailimme pikaisesti äiteen luona. Pitää toisella kertaa olla pidempi aika.

Ossi Lappi viestitteli Kaivannon-kennelistä, että Oiva on nyt 4 tytön ja 1 pojan iskä. Pennut syntyivät 7.7.10.