Kaisa:
Näin sanon usein kotiin tullessani, kun koirat rynnistävät tulla iloisesti vastaan. Ja Alviksella on tapana ulvoa silloin, kun on tosi mukavaa, kun kotiväki tulee mökkiin. Tänään oli ulvonnan vuoro töistä kotiin palatessani.

Kotimatka ei ollut niinkään mukava. Bussissa taakseni istuutui humalainen mies. Aluksi luulin, että hän puhui puhelimeen, mutta sitten hoksasin, että puheleekin minulle ja välillä yksinään tai kaikille (?). En tiedä, kun ei puheesta oikein saanut selvää. En kommentoinut puheisiin, niin ukko rupesi hipelöimään esim. hiuksia. Piti sanoa jo sanaa väliin. Ei meinannut mennä sana perille. Grrr.

K-Kaupassa huomasin, että sinne oli tullut pitkästä aikaa myyntiin cd-levyjä. Pitihän niitä nopsaan plarata ennen töihin rynnistämistä. Aluksi näytti, että hyllyssä on vain joululevyjä. Välissä oli myös Happoradion uusin tuotos. Se lähti mukaan. Kuuntelin lenkillä levyn kertaalleen läpi. Bändihän on mennyt muuttumaan! Kappaleet olivat syvällisempiä. Kun itsellä yleinen mielikuva on se, että biiseissä kerrotaan siitä, että naisella on väärä mies ja hän ehkäpä vielä kohtelee naista huonosti. Tietenkin kertoja olisi se oikea naiselle. Toki Happiksella on muitakin aiheita, mutta tuo on yleinen. Biisit ovat molliakin mollimpia ja mukana ei ehkä ole niin hyviä heittoja Akilta kuin aikaisemmin. Kuuntelen levyä useamman kerran. Katsotaan, muuttuuko mielipiteeni. On vähän sulateltavaa.

Tänään oli Toivonsäde-kirpputorin 10-vuotissynttärit. Pyörähdettiin Riikan kanssa kakkukahveilla. Herkullista kaakkumia oli. Kirpparilla ollessani hoksasin, että minähän voisin ostaa uudet sauvat, kun entiset ovat niin lyhyet. Nyt en voi enää välttää hiihtämistä, kun kaikki vermeet ovat kasassa. Pitää kokeilla aluksi hiihtämistä ehkäpä vain yhden koiran kanssa, sillä muistot yhdessä Sellan sekä Alviksen kanssa hiihtämisestä eivät palauta mieleen kovin positiivisia mielikuvia... Altin kanssa en ole vielä hiihtänytkään. Se voisi antaa kaikkensa tässä touhussa (jos touhu on samanlaista kuin renkaan vedossa). Kovapohjaisessa maastossa voisin saada kovat vauhdit! Ja siihen kun tulisi vielä pupujussi tielle...

Eikasta on tullut Lahden päästä positiivista palautetta. Toivottavasti näin on myös jatkossa (Sen jälkeen, kun Einari on raapustanut nimikirjaimensa keittiön kalustoon ja sohvan jalkaan. En toki maalaile piruja seinälle) :)

Eikasta kuvia uudessa kodissa.