Kaisa:
Altti on ottanut opikseen siitä, kun aina Teeret ennättää lentää karkuun kiepeistänsä. Tänään teki minun ja linnun yllätykseksi ylläriloikkauksen kiepin luo. Lintu kerkesi just ja just lentää karkuun. Hyvä näin :)

Matkahuollon pitäisi parantaa kuukausikortilla matkustavien palvelua. Kortillahan on tietty käyttöikä. Bussissa laite ei kuitenkaan varoita missään vaiheessa, että kortti on jäämässä eläkkeelle. Kun laite sanoo, että käyttöikä on loppu, niin sitten pitää mennä ostamaan uusi kortti Matkahuollosta (Kortin voi vain ladata bussissa tai R-kioskilla. Uutta sieltä ei voi ostaa). Eilen kortti teki stopit. Tulee kalliiksi matkustella kertalipuilla siihen asti, että pääsen taas Matkahuoltoon ostamaan uuden kortin.

Huomenna tulee sijoituskoiramme, Vuorenkaiun Oivallus, meille nypittäväksi. Minkälainen haaste lienee? :) Velmu asustelee meillä luultavasti viikon päivät. Lisäksi meidät on kutsuttu huomenna Mervin lapsien synttäreille. Ja Riikka on pyytänyt hoitamaan koiranpentuja. Lisäksi olisi talon ja frettilän siivous. En tiedä, miten saan kaikenmaihdutettua samalle päivälle.

Riikka:

Tänään kävi Carlopennun tulevat omistajat kylässä. Valinta tuli tehtyä ja reipas poika pääsee muutaman viikon päästä isänsä hellään huomaan asustelemaan. Kiva kun kävitte kylässä:) Nähdään pian! Raili: Kalenterissa luki, että norjalaiset tulevat silloin lauantaina klo. 17.40. Muistin väärin:)