Voi ei... eilen kävi ulkon pikku haaveri. Columbolla jäi kieli kiinni lumilapioon. Hitto sitä veren määrää mikä pienestä kielestä tulikaan. Vielä samassa meinas käydä Claarallekin äksidentti, se oli menossa kieli pitkällä kohti potkurin jalaksia. ARGH: Pienet:) Muistui hyvin mieleen oma lapsuus,kun kieli oli pakkasilla kiinni mm. mattotelineessä.

Columbolla taitaa vihdoinkin olla korvat nousemassa pystyyn:


Siis korvathan ei ole lähelekkään pystyssä, mutta ovat jotenkin terhakammat kuin aiemmin.


Claara ja veljensä


Mitäs me pienet


Kaisa:
Sijoituskoiramme, Velmu, on  nyt ilmoitettu Tuusniemen ryhmänäyttelyihin, jotka ovat 19.3. Siellä olisi sitten ensimmäinen näyttelykerta tälle nuorelle herralle.

Varasin matkan sinne Moldovaan. Tuntuu hassulta lähteä sinne :) Altti pääsee reissaamaan minun, Sarin ja Kerttu-russelin kanssa.

Altille ja Sellalle tuli tänään kirjeet. 27.2 farkku-ibbeyhdistyksen kokouksessa näille kavereille jaettaisiin Vuoden jalostusuros- ja Vuoden jalostusnarttu-palkinnot. Kokous on Helsingissä saakka, joten ei sinne tule lähdettyä. Kirjeessä lukee, että jos kukaan ei pokkaa palkintoja, niin niitä ei sitten jaeta. Laittelin kyselyä, että voisko niitä mitenkään saada postitse. Muutoin pitää vaan joltakin yrittää kysellä, että ottaisiko palkinnot haltuunsa, jos on kokouksessa.