Kaisa:
Paljon on ajatuksia juossut päässä ja edelleen kiirettä pitää.
Otin Eviraan yhteyttä Maikun reissuun lähdön tiimoilta. Selvisi, että koirilla pitää olla rabiesvasta-ainetesti. Eihän Maisalle sellaista voi tehdä, kun se juuri rokotettiin. Enkä ollut Altille teettänyt testiä! Olin yhteydessä Kreisidiin. Kyllin mielestä kaikki koirat voivat lähteä mukaan. Ei ole hätää eikä ole ongelmaa. Kukaan ei tarkista papereita. Jos tulee tarkistus, voidaan sanoa, että ollaan palaamassa Suomeen Valkovenäjältä. Just joo. Kohta kaikki matkanjärjestäjät on pannassa... Ja jos Suomeen tullessa viranomaiset tekisivät tarkastuksen, eikä paperit ole ok, niin on kaksi vaihtoehtoa; koiran lopetus tai karanteeniin vieminen. Suomessa ei ole karanteenitiloja.
    Äkkiä luuria korvalle ja soittelemaan eläinlääkäreille. Kaikki eivät vastanneet, varsinkin jos työpäivä oli päättymässä. Ullan kautta testin vastauksen saamiseen olisi mennyt 2-3 vk eli liian pitkään. Ulla lähettää testit Ruotsiin. Paavon klinikalta puolestaan sanottiin, että vastauksen saantiin menee 1 vk ja he lähettävät näytteet Saksaan. Paavolla hinta on myös 40 euroa halvempi. Eikun varaamaan Altille ensimmäinen mahdollinen aika. Eilen menin Lassen kanssa samaa kyytiä Kuopioon ja menin Altin kanssa töihin bussilla. Sitten odotetaan vastausta ja toivotaan, että vasta-aineita on tarpeeksi.

Adena on astuttu. Yhdistelmä on: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FIN35145/06&ReknoI=FIN22735/07
Jospa nyt pentuja tulisi :)

Mäykkyvauvat kasvaa huristavat. Ruokahalut ovat hyvät, vauhti lisääntyy ja hampaat ovat käytössä enenevissä määrin. Pikkuhiljaa pitää ruveta lyömään lukkoon luovutusajankohtia.

Minut oltaisiin valittu toistamiseen Vuoden yrittäjäksi. Palkintoa vain ei voi saada kahta kertaa. Kenellekä kaste siirtyy? :)

Ilta:
Oiva menehtyi tänään äkillisesti. Sen ihon alle alkoi kertyä ilmaa. Eläinlääkärillä koira oli yhtä-äkkiä koko kropan alueelta täynnä ilmaa. Lääkkeet eivät auttaneet/kerinneet auttaa. Hengitystiet tukkeutuivat. Oiva tukehtui. Ja minä kerkesin nähdä kaiken; tajunnanmenetyksen ja rajut verensyöksyt :( Kaikki tapahtui todella nopeasti. En osannut kyllä odottaa tällaista.
Olin aina ajatellut, että Oiva elää ainakin 18-vuotiaaksi.
    Ei ole varmaa, mistä ilman kertyminen johtui. Vielä aamulla Oiva oli ihan pirteä. Eläinlääkäri sanoi, että Oivalla oli luultavasti bakteeritulehdus, joka oli edennyt todella nopeasti.