Kaisa:
Nopeasti ovat meneet vapaapäivät. Jälkiä olen ahkerasti tehnyt koirille. Tänään jäljestin Altin, Velmun ja Airan kanssa. Altti oli edelleen huippu. Jäljesti pari tuntia vanhan jäljen. Tällä kertaa uskalsin laittaa ihan jäljestysnaruun. Eka kerralla turvauduin monitoimitaluttimeen, kun siihen saa käsilenkun. Velmu oli ensikertalainen. Sillä oli hiukan alkujännitystä, mutta hienosti suoritti urakan. Päätin loppuverellä vielä tehdä Airalle minijäljen. Ihan pentunahan se ei tajunnut jäljen päälle ollenkaan. Nytkin mietti tovin, että mikä juttu tää oikein on. Mutta kun pääsi jäljellä eteen päin, niin sai suoritettua sen loppuun :) Ryteikköön jos Artsille tekisi jäljen, niin jäisi kyllä johonkin karahkaan jumiin...

En ole edes vielä peiliin vilkaissut, kun tiheässä ryteikössä, mistä Altin jälki kulki, oksa tökkäsi huulen alapuoelelle. Luulin jo saaneeni ilmaisen lävistyksen. Jäljenteossa kaaduin samassa ryteikössä...

Altin kanssa pitää ensi kerralla jäljestää täysvanha jälki eli jäljen teon ja jäljestämisen välissä on 12 h tauko.

Nykynäyttelysäännöissä sanotaan, että järjestäjän ei tarvitse palauttaa ilmoittautumismaksuja, jos koira sairasatuu tai kuolee. Lilli oli ilmoitettu useampaan näyttelyyn. Laitoin asiasta kyselyt niille tahoille, jotka ovat ottaneet rahat vastaan. Tuli "ei"-vastauksia. Otin sitten yhteyttä näyttelyiden järjestäjiin. Niiltä sain "kyllä"-vastaukset. Eli ei kannata kysellä suuremmilta tahoilta vaan näyttelyiden järjestäjiltä.

Tänään meille piti tulla ulkorakennuksen rännien asentaja. Ei näkynyt eikä kuulunut. Illemmalla kävi ilmastointimies. Pitäisi röörit puhdistaa. Ovat kuulemma huonossa jamassa. Pitänee ruveta säästämään rahhoo. Tuntitaksa kun on toistasataa euroa...