Riikka:

Nyt juuri äsken havahduin siihen, että mis miun kaverini Kiire oikein lymyää:) Nyt sen huomaa konkreettisesti kun tekee vaan yhtä työtä kerrallaan, niin ei ole todellakaan niin tiukka aikataulu. Onhan se niin, että hommaa ja aikataulua elämässä tälläkin hetkellä on, mutta normielämässä hyppäisin jo autoon (tai olisin jo hypännyt) ja olisin matkalla päivän ekaan duunipaikkaan. Nyt voin ruhtinaallisesti tehdä kotona juttuja ja touhuta vaikka koirien kanssa kun periaatteessa Har-Mi hommat alkavat tänään vasta klo. 11.00. Mutta luulen, että kampean sinne kyllä jo aiemmin:/ Mutta siis jos lyhyesti asian ilmaisee, niin olontilani ei ole tuntunut näin "normaalilta" vuosikausiin. :) Sitä kyllä välillä pohtii, että miksi sitä repii itteensä rikki.. Ja huomaa, kun on TODELLA kova aikataulu, niin sitä vaan touhottaa paikasta toiseen, koska ei voi pysähtyä.. koska silloin nukahtaa ja simahtaa. Nythän on jopa semmoinen ihme tapahtunut, että kun illalla istahtaa sohvalle hehee... silmät pysyvät auki.. todellakin! Toivoa on siis, että Juhannusyönä jaksaa valvoa?!

 Tällä energialla kohti tämän päivän kujeita

Kaisa:
Aamulenkillä ibet huomasi jäniksen ennemmin kuin minä. En kerinnyt ottaa jaloilla tana-asentoa, niin vauhtia tuli. Ensin kipaisten ja sitten kaaduin->mahallaan raahauduin perässä. Meno tyssäsi sitten, kun koirat eivät jaksaneet enää raahata minua perässään. Nyt olen ruvella ja vaatteet on rikki. Myös uudet housut. Sori äiti! Jos jotain hyvää, niin podi säilyi ehjänä. Voin vielä kuunnella äänikirjoja ja mussiikkia :)
    Näistä kommelluksista saisi kohta jo pienoisen kirjan aikaiseksi. Tänään tuli mieleen juttu muutaman vuoden takaa. Olin Sellan ja Alviksen kanssa metsälenkillä. Näkivät jonkin elikon, olisiko ollut jänis. Koirat olivat kiinni hihnoissa. Toinen kipaisi puun toiselta ja toinen toiselta puolelta. Meinasi mennä nenä lyttyyn...