Kaisa:
Asensimme pihalle koirien juoksulangan, pääasiassa mäykkyjä (Oivaa) varten. Päätin kokeilla, miten Alvaro-podenco osaa olla langassa. Sehän pinkaisi täyttä vauhtia toiseen päähän ja tukikepin kiinnikkeet vain singahtivat poikki! Siihen päättyi tältä erää juoksulankakokeilu. Langan paketin vermeissä ei ole vikaa, mutta meidän omissa kyllä. Pitää sitoa langan tukikeppi puuhun vähän jämäkämmällä rautalangalla...
Mäykkyjä juoksulanka on kestänyt, joten niitä on voinut pitää ulkona huoletta :)

Frettivauveleita on lähtenyt maailmalle. Kysyntä on ollut suurta, mutta niin on myös peruuntumiset. Ja moni ihminen ei ole ottanut minuun yhteyttä, kun olen ilmoittanut, että nyt olisi tarjota uusi perheen jäsen. Ihmeellistä touhua! Mutta uskon, että vipeltäjät pääsevät hyviin koteihin.

Sunnuntaina olisi Joensuun koiranäyttelyihin meno. Mitähän reissusta tulee, kun otan sekä Alvaron että Sellan mukaan. Ja Sellalla on kiima...

1560846.jpg
Onnenkäpälän Turambar

Riikka:

Tulin juuri Neelan kanssa koirapuistossa ja kotona odottikin Neelalle postia....:) Aptus Sown 2008 lippuset ja lappuset! Jännitys alkaa jo tuntua vatsanpohjassa, vaikka koitokseen on vielä viikonpäivät aikaa. Olen todella hermostuntu aina ennen kehää, vaikka yritänkin ajatella, ettei kannata panikoida. Johtuneeko sitten siitä, että tavallaan "esiintyy"... Vaikka koiraahan siinä esitellään ja Neelaa jos ketä esittelen ihan mielelläni -Hiih!

Hämmästyin kun huomasin, että näyttelyyn on ilmoitettu vain yksi holsku: meidän Neeluska! Olisihan tuo ollut kiva tavata muitakin holskuttimia, mutta nyt mennään sitten näillä.

1561413.jpgNeela melkein 10 kk

1561418.jpgSiri 9 vee