Kaisa:
Eilen söimme vuoden ensimmäisen grilliaterian, ja vieläpä ulkona. Pihakalusteet ovat jo kuistilla. Hiukan vilpakkaa oli ateriointi. Sitten kun saisi vielä joskus kuistin tyhjennettyä rojuista. On niin karmean näköistä, kun kaikki tavarat ovat säilössä kuisteillamme, kun ei ole ollut varastoa. Lasse vei jo työkalut ulkorakennukseen. Rompetta vielä riittää!

Mailissa olikin mukava viesti verkkokauppatilaajalta. Asiakas on tyytyväinen tilaamaansa tuotteeseen sekä palveluun (olemme jutelleet puhelimessa ja lisäksi vein tuotteen tilauspäivänä postiin). Mukava saada välillä hyvää palautetta, niin piristää. Vähän aikaa sitten meillä kävi aika kärkäs asiakas. Luulen, että hän on ottanut yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Mutta ei meillä pitäisi olla hätää. Minä(kin) olen ollut yhteydessä kuluttajaneuvontaan asian tiimoilta ja selvisi, että tulin asiakasta vastaan, vaikka säädösten mukaan ei olisi tarvinnut tehdä niin.