Riikka:

Ihan pikasesti kirjoittelen tänne, että täällä on kaikki hyvin. On vaan kamala hoppu. Olen tämän viikon taas kulkenut Pemolla trimmikurssilla. Aikaset aamut ja pitkät päivät vie kaikki mehut, joten en ole jaksanut kirjoitella kuulumisia.

Pénnuilla riittää energiaa ja on ihan mukava;) että ne alkavat lähteä omiin koteihinsa.. Vaikkakin tulee ikävä. Onnenkäpälän Caaleppi sai ihanan perhen ja siellä on alku kuulemma sujunut hyvin. Heillä on aiemmin asustellut Sirimummon sisko. Voi sitä riemua kun he näkivät Sirin, joka muistutti heitä omasta rakkaasta koirastaan.

Lauantaina lähtee Turkuun Onnenkäpälän Caspian ja Pohjoisen suuntaan Onnenkäpälän Creeta. Lauantaiksi onkin paljon ohjelmaa, kun kaikkien vieraiden lisäksi pidän parit kurssit. Niin ja illalla tulee pennunkatsoja Kuopiosta, joten siinä onkin tiiviisti ohelmaa koko päivälle. Mutta kaikki on siis hyvin ja aktivoidun taas pentukuvia laittamaan kunhan on aikaa...

Tänään pääsen trimmaamaan villakoiran! Jippii!