Kaisa:
Kun olen saanut eläintiloja puunattua ja käytyä suihkussa, niin matka käy kohti äidin osoitetta. Riikka tulee sitten perästä, kunhan on saanut putiikin asiat hoidettua.
Eilen oli liikkeellä tosi vilkasta. Monena vuonna on joulukuu ollut hiljaisempi ja tammikuu sitten vilkas. Vähän niin kuin väärin päin. Nyt parina vuotena joulukuu on ollut vilkas. Eilinen oli vuoden vilkkaimpia, jos ei ihan vilkkain päivä. Touhua riitti, vaikka yksi trimmattava ei ilmaantunutkaan... Kuulemma unohtivat tuoda koiran joulukiireiden vuoksi. Huono selitys minun mielestä. Toinen unohdettu tuonti jo tälle viikolle. Tällä viikolla olisi pitänyt käydä kaksi yorkkia, mutta tuli vain yksi.

Saimme Riikan kanssa vielä lisää lahjoja ihanilta asiakkailta ja kamuilta. Tänä jouluna saatiin varmasti enemmän lahjoja kuin näinä seitsemänä vuotena yhteensä. Ollaanko oltu tänä vuonna jotenkin erikoisen kilttejä?
Kiitos kaikille ja hyvää joulua!

Kaikilla ei ole niin hyvä joulu. Eilen oli Siilinjärvellä liikenteessä ainakin kaksi hautajaissaattuetta.

Aira näköjään vahtii keittiössä, kun kinkun tuoksu käy nenään. Yölläkin pissatuksen jälkeen juoksi suoraan keittiöön :) Minä puolestani lähden kahlaamaan lumiseen sohjomaisemaan isompien koirien kanssa.